Pelihalli tekee myös osansa korona-epidemian leviämisen taltuttamiseksi ja laitamme ovet toistaiseksi kiinni. Alustavasti palataan tauolta pääsiäiseksi 15.5, mutta seurataan, miten tilanne kehittyy.

Kun tauolta palataan, pelihalli on hieman eri paikassa Malmin teollisuusaluetta kuin ennen. Tämän lisäksi pelihalli siirtyy kolmipäiväiseen viikkoon, perjantain aukioloaikoja pidennetään ja sunnuntain aukioloaikoja aikaistetaan. Samalla hinnoittelu yhdenmukaistetaan. Alla uudet aukioloajat ja hinnat.

PE 16:00-22:00
LA 14:00-20:00
SU 12:00-18:00

Sisäänpääsymaksu 12 euroa, opiskelijat 10 euroa
Viimeiselle tunnille voi tulla pelaamaan puoleen hintaan

Tauon aikana teemme myös toimenpiteitä hallituksen suositusten mukaisesti, jotta asiakkaat voivat olla pelihallin tiloissa mahdollisimman väljästi ja voivat siten jättää tilaa muihin pelihallin vieraisiin.

IN ENGLISH

info@sugoi.fi / Facebook